Vaaliteemani

Lähiluonnon säilyttämisen tulee olla prioriteettina uusia alueita ja täydennysrakentamista kaavoitettaessa. Uusien asuntojen tarvetta tulee täyttää ensisijaisesti vajaakäytöllä olevien rakennusten käyttötarkoituksia muuttamalla. Keskuspuistosta ei tule napsia enää lisää palasia ja esimerkiksi Stansvikin ja Riistavuoren metsiä tulee säästää mahdollisimman paljon. Tärkeimmät luontokohteet ja elinympäristöt on suojeltava, sillä helsinkiläistä luontoa voidaan suojella vain Helsingissä. Helsingin uusi luonnonsuojeluohjelma, jonka myötä Helsingin luonnonsuojelualueiden pinta-alan maalla on tarkoitus kaksinkertaistua ja merellä kymmenkertaistua tulee toteuttaa nopealla tahdilla.

Sopivan tiivis kaupunkirakenne säästää enemmän luontoalueita, mutta samalla kaavoituksen ja rakentamisen tulee olla laadukasta niin, että asuntojen ikkunoista näkyy muutakin kuin vastapäisen talon seinä, ja kadut ovat viihtyisiä jalankulkijoille ja pyöräilijöille. Jokaisella asukkaalla tulee olla pääsy lähimetsään, ja viihtyisät korttelipihat toimivat kaupunkilaisten ulko-olohuoneina ja naapuruston lasten leikkipaikkoina. Metsät, rannat ja puistot ovat paitsi tärkeitä elinympäristöjä ja hiilinieluja, myös henkireikiä kiireisille kaupunkilaisille, sekä tärkeitä kasvu- ja oppimisympäristöjä lapsille. Järkevällä suunnittelulla ja teoilla, kuten turhien nurmien muuttamisella niityiksi, monille lajeille elintärkeiden lahopuiden jättämisellä luontoalueille, ja viherkattojen ja kattopuutarhoiden rakentamisella voidaan edistää luonnon monimuotoisuutta kaupunkialueella.

Asumisen hintaa tulee hillitä, jotta myös opiskelijoilla ja pienituloisilla on varaa asua Helsingissä. Muiden leikkausten lisäksi Helsingissä asuvien asumistuen määrä laskettiin keväällä 2024 muun Pääkaupunkiseudun tasolle, vaikka Helsingissä on keskimäärin selkeästi alueen muita kuntia kalliimpaa asua. Päätös voi johtaa siihen, että yhä useampi pienituloinen ihminen joutuu muuttamaan vasten tahtoaan Helsingin kaukaisempiin lähiöihin tai kauemmas alueen muihin kuntiin. Tämä on omiaan syventämään segregaatiota, jonka myötä tietyillä alueilla asuu vain tietynlaisia ihmisiä, ja myös eristäytyneisyys ja syrjäytyminen voivat lisääntyä. Pitkien etäisyyksien lisäksi HSL:n lippujen voimakas hinnannousu voi vähentää liikkumista. Työttömien työnhakijoiden ja suuntaansa vielä etsivien nuorten ajaminen nukkumalähiöihin kauas työ- ja harrastusmahdollisuuksista vasten tahtoaan ei ole kestävää, ja asumisen hintaa on pyrittävä hillitsemään esimerkiksi rakentamalla riittävästi uusia asuntoja Helsinkiin.

Asuntoja tulee rakentaa ensisijaisesti jo rakennetuille alueille joukkoliikenteen varteen, esimerkiksi ottamalla asuntokäyttöön vanhoja teollisuusalueita, tyhjiä toimistotiloja, tienvarsia ja joutomaita. Asunnottomuus tulee poistaa Helsingistä “asunto ensin”-periaatteen mukaisesti.

Opiskelija-asuntoja tulee rakentaa selkeästi enemmän, sillä nykyisellään niitä riittää vain noin 10 prosentille Pääkaupunkiseudun korkeakouluopiskelijoista. Tavoitteeksi tulee ottaa 1000 uuden opiskelija-asunnon rakentaminen vuosittain. Opiskelijoiden taloustilanteen kurjistuessa opiskelija-asunto on entistä merkityksellisempi yhä useammalle opiskelijalle. Edullinen asuminen vähentää opiskelijoiden tarvetta työssäkäynnille ja nopeuttaa siten valmistumista. Opiskeleminen on opiskelijan työtä, johon ei ole mahdollista keskittyä riittävästi, jos päällimmäisenä mielessä on huoli rahojen riittämisestä asumiseen, ruokaan ja mahdollisiin lääkkeisiin. Erityisesti aikana, jona töitä ei usein riitä muillekaan, olisi kaikkien kannalta järkevintä, että opiskelijat saisivat keskittyä opiskelemaan heitä kiinnostavan tutkinnon rauhassa loppuun. Opiskelija-asuntoja tulee kaavoittaa hyvien joukkoliikenneyhteyksien päähän kampuksista ja samoille alueille vapaarahoitteisten asuntojen kanssa. Helsingin on erityisen tärkeää etsiä kannustimia opiskelija-asuntojen rakentamiselle nyt kun valtio ei käytännössä enää tarjoa investointiavustusta niiden rakentamiseen. Rakennuttamisprosessit on aiemmin saatu investointiavustuksen turvin käynnistymään, ja ilman avustusta tarvittavan rahoituksen kerääminen on erittäin haastavaa, sillä opiskelija-asuntosäätiöt eivät saa tuottaa voittoa vuokraustoiminnallaan.

Laadukkaan julkisen liikenteen tulee palvella koko aluetta luotettavasti ja vuorokauden ympäri. Julkisen liikenteen tulee perustua tarkoituksenmukaisiin kulkuvälineisiin ja vuorovälien tulee olla kohtuullisia. Raideliikenteen osuutta julkisesta liikenteestä on lisättävä pienten, ruuhkissa seisovien bussien sijaan. Hyvin suunnitellut pikaraitiotiet ovat erityisesti poikittaisliikenteessä loistava liikennemuoto, eikä uusien metrolinjojen rakentamisen selvittämistä tiheille ja kasvaville alueille kannata pelätä. Raideliikenne on nopeuden, suuren kapasiteetin ja matkustusmukavuuden lisäksi myös esteettömyyden kannalta paras liikkumismuoto, sillä laiturit voidaan rakentaa samaan tasoon kulkuvälineiden lattioiden kanssa. Uusille asuinalueille tulee rakentaa sujuvat joukkoliikenneyhteydet jo ensimmäisistä asukkaista lähtien.

Metron ja muiden tärkeimpien kulkuvälineiden kulkuaikoja tulee pidentää, jotta julkisella liikenteellä pääsee joka puolelle kaupunkia myös öisin. Vuorotyöt ovat lisääntyneet, ja kaupunkilaiset ovat liikkeessä vuorokauden ympäri. Ilta- ja yövuorojen määrää on lisättävä myös suurten tapahtumien yhteydessä.

HSL:n lippujen hinnat ovat viime aikoina nousseet nopeasti, ja nousu vaikuttaa erityisesti opiskelijoiden ja pienituloisten elämään. HSL:n opiskelija-alennus tulisikin palauttaa 50 prosenttiin nykyisestä 40 prosentista. Opiskelija-alennus edesauttaa myös opiskelijoiden paluuta kampuksille yhteen muiden opiskelijoiden kanssa korona-ajan etäopiskelun jälkeen.

Pyöräväyliä tulee kehittää niin, että ne ovat hyväkuntoisia, loogisia ja jatkuvia, sillä nykyisellään pyöräilyä hankaloittaa erityisesti pyöräteiden äkillinen päättyminen monessa paikassa ja pyöräilyn huomioimatta jättäminen rakennustyömaiden yhteydessä. Pyöräteiden talvikunnossapitoa tulee parantaa, sillä Helsingissä pyöräily on myös talvisin loistava tapa liikkua paikasta toiseen, kunhan väylät ovat kunnossa. Pyöräily ja kävely ovat kestävimpiä liikkumisen muotoja, jotka lisäävät arkiliikunnan määrää eivätkä aiheuta ruuhkia. Pyöräparkit vievät myös huomattavasti autojen parkkipaikkoja vähemmän tilaa.

Sujuva ja monimuotoinen liikennejärjestelmä on aivan kaikkien etu. Muiden liikennemuotojen käyttämisen sujuvoittaminen saa ne näyttämään autoilua paremmalta vaihtoehdolta yhä useammissa tilanteissa. Silloin kun kaupunkilaiset välttämättä tarvitsevat autoa, liikkuminen on vaivatonta suurimman osan muista ihmisistä käyttäessä muita liikennemuotoja. Auton omistaminen lisää auton käyttöä myös niillä matkoilla, jotka voisi tehdä julkista liikennettä hyödyntäen. Yhteiskäyttöautojen yleistymistä tulisi siis kannustaa, jotta yhä useampi kaupunkilainen voisi luopua omasta autosta kokonaan.

Koulutuksella on valtava merkitys elämän jokaiselle osa-alueelle. Oppimisen edellytykset kuitenkin vaihtelevat merkittävästi. Jotta jokainen oppilas ja opiskelija saadaan pidettyä mukana, koulutukseen tulee panostaa, ja opettajien ja muiden aikuisten määrää kouluissa ja varhaiskasvatuksessa on lisättävä. Varhaiskasvatuksen ja koulujen opettajapulaan on vastattava kunnollisella palkalla ja paremmilla työoloilla. Opettajilla on oltava riittävästi aikaa opettaa ja havainnoida mitä luokassa ja välitunneilla tapahtuu. Hallinnolliset tehtävät vievät nykyisellään paljon opettajien aikaa, ja se lisää tarvetta suurten luokkakokojen kohtuullistamiselle. Opetuksen resurssien tulee olla kunnossa kaikilla koulutusasteilla, jotta erilaiset oppijat pystytään huomioimaan eikä kukaan putoa kyydistä. Helsingin tulee puhua toisen asteen koulutuksen maksuttomuuden jatkamisen puolesta ja pyrkiä jatkamaan maksuttomuutta, vaikka se päätettäisiin lopettaa valtion tasolla. 

Lasten ja nuorten eriarvoistumista tulee vähentää tekemällä lisäpanostuksia niihin kouluihin, joissa oppimistulokset ovat heikompia tai työrauhan säilyttäminen on vaikeampaa. Erityisesti varakkaat vanhemmat voivat myös valita asuinpaikkansa osin sen perusteella, että heidän lapsensa pääsisivät mahdollisimman ”hyvän” alueen kouluun. Tällaisen koulushoppailun myötä vähävaraisista tai haastavista perheoloista tulevat lapset keskittyvät tiettyihin kouluihin, jolloin kouluarjen haasteet kasautuvat niihin. Tällaisissa kouluissa työskenteleminen on tavallista raskaampaa opettajille, jolloin vakituisten opettajien ja muun henkilökunnan löytäminen voi olla vaikeaa, ja henkilökunnan suuri vaihtuvuus heikentää oppimisen edellytyksiä entisestään.

Toisen asteen opinnot aloittavat ikäluokat kasvavat edelleen merkittävästi Helsingissä, ja helsinkiläisiin lukioihin ja ammattikouluihin tullaan myös muualta. Siksi lukio- ja ammattikoulupaikkoja tarvitaan lisää. Myös korkeakoulujen aloituspaikkoja tulee vastaavasti lisätä. Koulutuspaikkojen lisääminen ei saa toimia leikkauksena, vaan myös resursseja on samanaikaisesti lisättävä.

Lapsilla ja nuorilla tulee turvallisten aikuisten turvaverkon lisäksi olla myös turvallisia paikkoja yhdessäololle. Nuorisotalot ja -tilat ovat turvallisia kohtaamispaikkoja, ja niiden lisäksi joka puolella kaupunkia on oltava myös muita viihtyisiä ei-kaupallisia tiloja oleskelulle ja hengailulle. Monipuolisten liikuntapaikkojen tulee olla kaikkien saatavilla eikä ainoastaan kalliiden harrastusryhmien jäsenten käytettävissä. Maksutonta ja edullista harrastustoimintaa tulee myös lisätä ja mainostaa, jotta jokaisella lapsella ja nuorella olisi mahdollisuus harrastaa ja kuulua harrastusporukkaan. Taiteen perusopetuksen rahoituksesta huolehtiminen on tärkeä osa harrastusmahdollisuuksien ylläpitämistä ja myös haastavassa tilanteessa olevan kulttuurialan tukemista.